
Oran edeltäjä, Oraviston tehtaat, perustettiin Noormarkkuun jo vuonna 1957. Tuolloin alettiin valmistaa ensimmäisiä Ora-merkkisiä vaunuja. Lastenvaunujen kysyntä oli silloin kovaa, ja Ora-vaunuja oli valmistamassa parhaillaan lähes 200 työntekijää. Meno oli kuin muotitaloissa, uudet mallistot esiteltiin keväisin ja syksyisin. Värejä ja kuoseja oli kymmeniä erilaisia, ja vaunuilla oli vientiä pohjoismaiden lisäksi Yhdysvaltoihin ja Australiaan asti.
Syksyllä 2015 Ora muutti Noormarkusta Poriin, ja samana vuonna Ora sai kipparikseen Paula Vesterbacka-Laurilan. Oran vaunut ja rattaat suunnitellaan Suomessa, ja vaunuille onkin myönnetty Design from Finland-tunnus. Kannamme tunnusta ylpeydellä. Ora-vaunut onkin kotimaisimmat vaunut mitä markkinoilta löytyy. Tunnemme suomalaiset vanhemmat, vauvat, sääolosuhteet ja maastot. Vaunumme on suunniteltu kulkemaan sekä helteellä, loskassa, pakkasessa ja kaikissa muissa kalenterivuoden keleissä. Vaunujen tuotanto toteutetaan nykyään ulkomailla luotettavien ja pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa. Tämä mahdollistaa kasvaneeseen kysyntään vastaamisen ja varmistaa samalla tuotteiden korkean laadun, sekä kilpailukykyisen hinnan.
Arvot
Turvallisuus
Jokainen tuote on suunniteltu kestämään arjen ja seikkailut – turvallisuus on meille tärkein lähtökohta jokaisen tuotteen kehittelyssä, ja tuotteemme valmistetaankin vastaamaan tiukimpia standardeja.
Perheen arjen tuki
Haluamme tehdä vanhemmuudesta helpompaa ja kauniimpaa. Tuotteemme kulkevat mukana niin kotikadulla, ostoskeskuksissa kuin metsässäkin. Tuotteissamme on monia käytännöllisiä yksityiskohtia, jotka tekevät arjesta pikkulasten kanssa helpompaa ja huolettomampaa. Suuri määrä vaunujen lisävarusteita tekee vaunuilusta entistä mukavampaa.
Suomalainen laatu ja muotoilu
Ora on suomalainen yritys. Suunnittelemme ja valmistamme tuotteet Suomessa kestämään käyttöä ja aikaa – käytännöllisyys ja tyylikkyys yhdessä paketissa. Tuotteemme suunnitellaan aina suomalaisiin olosuhteisiin. Meillä otetaan huomioon se, että täällä pohjolassa vauvat nukkuvat päiväunia ulkona, oli sitten hellettä tai pakkasta. Vaunumme kulkevat ostoskeskuksista ja asvalttiteiltä metsäpoluille ja lumihankeen.
Vastuullisuus ja kestävyys
Valitsemme ratkaisut, jotka kestävät sekä perheesi arkea että tulevaisuuden ympäristöä. Pitkäikäiset tuotteet vähentävät kulutusta ja tukevat kestävää elämäntapaa. Vaunukankaamme on täysin kemikaalittomia, mikä on turvallinen valinta pienille lapsille. Kankaat on valmistettu kierrätysmateriaalista, johon on käytetty kierrätettyjä muovipulloja. Meiltä löytyy varaosia jopa yli 10 vuotta vanhoihin malleihin, ja oma ompelimo ja huolto Porissa palvelee asiakkaitamme. Haluamme, että vaunumme kestävät lapselta ja perheeltä toiselle, ja kokemuksella vaunujemme jälleenmyyntiarvo pysyykin erittäin hyvänä.
Yhteisöllisyys ja luottamus
Olemme osa suomalaisten perheiden arkea ja kuuntelemme aina nykyvanhempien tarpeita ja kehitämme tuotteitamme yhdessä käyttäjien kanssa.
Löydät lastenvaunuvalikoimamme ympäri Suomen jälleenmyyjiltämme!
Porissa palvelee Oran oma vaunu- ja lastentarvikemyymälä, huolto ja ompelimo. Tervetuloa tutustumaan!