
Kuinka selvitä helteillä vauvan kanssa - tärkeät vinkit ja varoitukset
Helteiset kesäpäivät ovat ihania, mutta pienen vauvan kanssa ne vaativat erityistä huolellisuutta. Vauvat eivät pysty säätelemään lämpötilaansa samalla tavalla kuin aikuiset, tai ilmaisemaan esimerkiksi janoa tai tukalaa oloa samalla tavalla. Siksi kannattaa jo etukäteen miettiä, miten pidät pikkuisen viileänä, suojassa auringolta ja hyvillä mielin kesän kuumimpina päivinä.
Tässä koottuna parhaat vinkit helteistä selviytymiseen!

Näin puet vauvan viileästi helteellä
Vaatteiden määrän pohtiminen on yksi jokapäiväisistä ongelmista vanhemmuudessa Suomen vuodenajoissa. Vauvan iho on ohut, joten se on erityisen herkkä auringonsäteilylle. Kesällä on hyvä valita vauvalle luonnonmateriaaleja, kuten pellavaa tai harsokankaisia vaatteita. Nämä hengittävät ja tuntuvat mukavalta ihoa vasten. Usein vauva tarvitsee helteellä vain yhden ohuen kerroksen vaatteita. Jos itse tarkenet T-paidassa, vauva pärjää yleensä ohuessa bodyn tapaisessa vaatteessa tai jopa pelkässä vaipassa, kunhan hän on varjossa. Uidessa ja rannalla pitkähihaiset ja -lahkeiset uima-asut ovat käteviä.
Pienen lapsen pään suojaaminen auringossa on erityisen tärkeää. Auringonpistos on harvinaisempi pienillä lapsilla, mutta mahdollinen. Sen oireet alkavat usein vasta auringossa oleilun jälkeen. Oireina on mm. pahoinvointi ja huimaus. Kevyt kesähattu on lapselle mukavampi vaihtoehto kuin pipo.
Pienet lapset suojataan auringossa pääasiassa vaatteilla, mutta jos tarvitsee aurinkorasvaa niin apteekista tai luontaistuotekaupoista löytyvät fysikaaliset suojat ovat paras vaihtoehto.

Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta vaunuissa
Tärkeää: vaunukopassa ei saa pitää jalkapeitettä helteellä!
Voi tuntua hyvältä ajatukselta suojata vauvaa auringolta ja pieneltä viimalta vaunupeitolla, mutta se voi olla vauvalle hellesäällä jopa hengenvaarallista. Ilma jää vaunukoppaan seisomaan, vaunuista tulee sauna ja lämpötila kopassa voi nousta nopeasti vaaralliseksi.
👉 Sen sijaan avaa vaunukopasta tai rataistuimesta kaikki mahdolliset tuuletusaukot, poista ylimääräiset suojukset ja varmista, että ilma pääsee kiertämään. Monissa vaunuissa on aurinkolippa tai jatkettava kuomu. Myös vaunuihin kiinnitettävä aurinkovarjo tai UV-suoja on kätevä tapa suojata auringolta.
Jos vauva nukkuu päiväunia vaunuissa on hyvä pitää huolta siitä että vaunut ovat varjossa. Hyttysverkkoa on hyvä pitää ötököiden varalta, ilma pääsee kyllä virtaamaan sen läpi. Jos vaunujen valinta on vasta edessä, on hyvä pohtia myös vaunujen värivalintaa - tummat kankaat kuumuvat vaaleita enemmän.

Mistä tietää, onko lapsella liian kuuma? Entä millaisia oireita nestehukka lapsella aiheuttaa?
Vauvan niska on hyvä paikka kokeilla kehon lämpötilaa, jos niska on hikinen, niin vaatteita on hyvä vähentää. Jos taas niska tuntuu normaalilämpöiseltä niin vauvalla on varmasti hyvä olla. Usein pienikin lapsi osaa ilmaista epämukavan ja kuuman olon esimerkiksi itkemällä. Joskus lapsi kuitenkin saattaa vain muuttua veltoksi ja hiljaiseksi, ja tähän on hyvä reagoida nopeasti. Jatkuva heräily yöllä tai itkuisuus voi olla merkki kuumuudesta tai janosta. Hyvä tapa seurata saako lapsi tarpeeksi nesteitä on seurata hänen pissaamistaan. Jos vauva pissaa normaalisti - hän myös olettettavasti saa tarpeeksi nesteitä. Mikäli nesteitä ei mene alas eikä lapsi ole normaali oma itsensä, on hyvä soittaa päivystykseen.
Valitse varjoisat reitit
Suunnittele päivän ulkoiluhetket varjon ja viileän mukaan. Aamupäivä ja myöhäinen iltapäivä ovat usein paras aika ulkoilla. Jos kuljet kaupungissa, hyödynnä puiden varjoja ja viileämpiä katuja. Rantareissuilla kannattaa ottaa mukaan aurinkovarjo tai UV-teltta, jotta vauvaa saa suojaan auringolta.
Vältä keskipäivän kuuminta paistetta. Klo 11–15 välillä auringon UV-säteet ovat voimakkaimmillaan ja lämpötila usein korkeimmillaan. Silloin on parempi pysytellä sisätiloissa tai viileässä varjossa.
Helteellä ei tarvitse tavoitella pitkiä vaunulenkkejä – jo lyhyt happihyppely varjossa riittää. Tarkkaile vauvan oloa: punoittava iho, ärtyisyys, hikinen niska tai tavallista väsyneempi olemus voivat olla merkkejä siitä, että on aika siirtyä sisälle tai viileämpään paikkaan. Puistot, metsänreunat ja puiden katveessa kulkevat polut pysyvät usein yllättävän viileinä. Vältä aukeita alueita ja paikkoja, joissa ei ole varjoa tai joissa ilma seisoo. Kaupunkialueella voit suunnitella reitin esimerkiksi niin, että kuljet enemmän varjoisilla kaduilla ja vältät asfaltin hehkua.

Nesteytys on kaiken A ja O
Helteellä on tärkeää tarkkailla vauvan vointia ja huolehtia, että nesteensaanti on riittävää. Jos vauva saa rintamaitoa, imetä rohkeasti tavallista useammin. Rintamaito mukautuu vauvan tarpeisiin ja riittää hyvin pienelle vauvalle kuumallakin säällä – erillistä vettä ei tarvitse antaa, kunhan imetyskertoja on riittävästi. Jos vauva on korvikkeella, tarjoa maitoa säännöllisesti päivän mittaan. Älä odota, että vauva ehtii tulla janon vuoksi levottomaksi, vaan pidä ruokailuvälit tavallista lyhyempinä helteisinä päivinä.
Isommalle, jo kiinteitä ruokia syövälle vauvalle voi alkaa tarjota myös vettä maidon ohella. Pienet hörpyt riittävät – tarkoitus on täydentää nesteitä, ei korvata maitoa.
Muista myös oma jaksamisesi: jos imetät, huolehdi omasta nesteytyksestäsi erityisen tarkasti. Juo vettä säännöllisesti pitkin päivää, sillä hyvä nesteytys auttaa myös maidon muodostumisessa. Ota mukaan juomapullo jokaiseen ulkoiluhetkeen, ja tee siitä helteellä uusi tapa: jokainen imetyshetki on hyvä muistutus myös omasta veden juonnista.
Taukoja ja viilennystä
Auringosta on hyvä pitää taukoja. Kun olette sisällä, pidä verhot kiinni päivän kuumimpaan aikaan, jotta huone pysyy viileämpänä. Vauvaa voi myös viilentää kylpyhetkellä tai pyyhkeellä, joka on kostutettu viileällä vedellä. Muutenkin vesileikit ovat hitti yleensä jokaiselle lapselle iästä huolimatta!
Muista!
Kesästä saa nauttia myös vauvan kanssa! Pienillä asioilla voit tehdä hellepäivistä turvallisempia ja mukavampia. Kun pidät huolen vaunujen ilmanvaihdosta, huolehdit nesteytyksestä ja valitset sopivat vaatteet, olet jo pitkällä.
