Lapsimessut vai vaunujen kokoontumisajot

20170421_135239Monta vuotta peräkkäin olen ollut Lapsimessuilla joko töissä tai asiakkaana. Nyt kävin ensimmäisenä päivänä iltapäivällä ilman lapsia ja tuntui että suurin markkinameininki keskittyi tänä vuonna lastenvaatteiden aleihin.
Käytävät olivat täynnä lastenvaunujonoja kuin pahimmassa aamuruuhkassa, harva hyödynsi vaunuparkkia ja kantoliinoja. Ylipäätään lastenvaunujen merkkivalikoima oli läsnä vain asiakkaiden toimesta. Onko lapsimessut siis enemmän jo taaperoiän ylittäneelle kohderyhmälle eikä esim. raskaana oleville? Oli kuitenkin ilo huomata kuinka suurin osa messuosastoista olivat suomalaisten yrityksien, ja osa niistäkin markkinoivat käyttävän orgaanista puuvillaa ja kestävää kehitystä.

Uusista suomalaisista yrityksistä muutamat jäivät mieleeni positiivisesti. Biologiset BioSwipe kodin puhdistusaineet, jotka lisäävät terveyttä edistäviä mikrobeja ja vaikuttavat ekologisen tasapainon säilyttämiseen. AVA Room tarjoaa pieniä ihmeitä sisustukseen, kuten vetoketjulliset, helposti pedattavat päiväpeitteet. Heinolan Valmistamo on tehnyt kevyitä ja kestäviä Kliks design huonekaluja säilytysongelmien ratkomiseen. Tämän tyylisiä osastoja olisin toivonut enemmän, uusia lapsiperheitä helpottavia keksintöjä tai palveluita. Muutamia arjen sotkuja ja kaaosta vähentäviä ostoksia tuli kyllä hankittua Ipanaisten osastolta.
20170421_142549

Suomi Design -lasten muotinäytös oli kiva lisä, onhan lapset aina söpö näky kun he vilkuttavat ujosti tutuille, mutta reippaasti marssien isolla lavalla. Keväisessä näytöksessä olivat mukana Blaa, Gugguu, Mainio, Vimma ja Oran ihana kumppani Metsola. Ihana oli huomata myös ihan ensi kertalaisia suomalaisia vaatemerkkitulokkaita messuilla, kuten Roo Clothing, Valkama Design ja For Minis and Mommies. Itse ihastuin eniten kuitenkin rockahtavaan, mustaan tyllihameeseen, jonka oli tehnyt Suomessa Melli Ecodesign.

Ensi vuonna meidän lapset saattavat jo viihtyä erilaisissa puuhapisteissä, joihin nyt en tutustunut yksin tarkemmin. Mutta huomasin tietenkin hiekkalaatikkopisteet, autoradat, karusellin, tiedekerhokokeilut ja poliisit. Ensi vuoteen siis, eri kohderyhmän silmin.

– Oramama Sari
20170421_144427

Kommentoi